Sivuja: [1]
|
 |
|
Kirjoittaja
|
Aihe: Hoitorinki (Luettu 5730 kertaa)
|
|
tinttu
|
Lemmikkilinnut kaijuli ry on perustanut jo vuonna 2003 linnuille hoitoringin joka muodostuu eri paikkakunnilla asuvista lintuihmisistä. Tarkoituksena on, että lemmikkilintujen omistajat voivat tarvittaessa viedä lintunsa hoitoon henkilölle, joka linnuista jotain ymmärtää, jolloinka linnun hoitoon viemiseen on pienempi kynnys, kuin esim. viedä lintu johonkin vieraaseen liikkeeseen.
Peräänkuuluttaisinkin nyt niitä henkilöitä, jotka olisivat valmiit ko. porukkaan tulemaan, toisin sanoen hoitaja joko ottaa kotiinsa hoitolinnun tai lupautuu käymään linnunomistajan kotona huolehtimassa linnusta. Hoitojaksot sovitaan aina erikseen, mutta yleensä kysymys lienee parista päivästä viikkoon tai kahteen.
Hoitaja saa ko. jaksolta korvauksen, joka on 70 % koko hoitojakson summasta ja tietysti mahdolliset matkakulut korvataan normaalien km-korvausten mukaisesti tai mikäli hoitaja joutuu käyttämään julkisia kulkuneuvoja, niiden kustannusten mukaan.
Edellytykset hoitajaksi ryhtymiseksi ovat seuraavat: - vähintään 18 vuoden ikä - kokemusta linnuista - Lemmikkilinnut kaijuli ry:n jäsenyys
jos haluat liittyä hoitorinkiin
- kerro itsestäsi jonkin verran ja siitä, millaista kokemusta sinulla on linnuista - ikäsi - millaisia lintuja olet valmis ottamaan kotiisi - onko sinulla mahdollisuus käydä tarvittaessa linnun omistajan luona hoitamassa lintuja - jos on, omistatko auton, vai pitääkö korvata julkisten käytöstä tulleet kulut - osoite ja puh.nro, sekä meiliosoite
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Bia Hassel puh. 040-545 3015 tai sähköposti hoitorinki(at)kaijuli.fi
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.04.08 - klo:13:04:13 kirjoittanut tinttu »
|
Kirjattu
|
The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese.
|
|
|
|
tinttu
|
Hoitopaikkoja löytyy tällä hetkellä seuraavilta paikkakunnilta:
Espoo 1 hoitopaikka hoitajan kotona, käy tarvittaessa omistajan kotona
Halli 1 paikka hoitajan kotona, käy tarvittaessa omistajan kotona
Helsinki 3 hoitopaikka sopimuksen mukaan, 1 hoitaja käy tarvittaessa omistajan kotona
Joensuu 1 paikka sopimuksen mukaan
Kokkola 1 paikka sopimuksen mukaan
Kuusankoski 2 paikkaa sopimuksen mukaan
Kuopio + Kurkimäki 1 + 1 paikkaa sopimuksen mukaan
Lahti 1 paikka sopimuksen mukaan
Lappeenranta 1 paikka sopimuksen mukaan
Lohja 1 paikka sopimuksen mukaan
Masku 1 paikka sopimuksen mukaan
Naantali 1 paikka sopimuksen mukaan
Nummela 1 paikka sopimuksen mukaan
Nurmijärvi 1 paikka sopimuksen mukaan
Oulu 2 paikkaa sopimuksen mukaan
Paimio 2 paikkaa sopimuksen mukaan
Piikkiö 1 paikka sopimuksen mukaan
Porvoo (Kerkkoo) 1 paikka hoitajan luona
Raisio 1 paikka sopimuksen mukaan
Riihimäki 1 paikka sopimuksen mukaan
Tampere 1 paikka sopimuksen mukaan
Turku 1 paikka sopimuksen mukaan
Tuusula 1 paikka sopimuksen mukaan
Vaajakoski 1 paikka sopimuksen mukaan
Mikäli tarvitset linnullesi hoitopaikkaa, ota yhteys meilillä hoitorinki(at)kaijuli.fi
Huomioi myös, että varsinkin loma-aikoina kysyntää on enemmän, mitä hoitopaikkoja, joten mitä aikaisemmin varaat linnuillesi hoitopaikan, sen varmemmin sen saat.
Hoitomaksut ovat seuraavat:
Isommat linnut 2,5 eur/lintu/päivä 1-5 pientä lintua 2,5 eur/päivä (undut, neidot, agat ym.) 6-10 pientä lintua 6 eur/päivä suuremmat määrät sekä pitkät jaksot (kuukausia kestävät) sopimuksen mukaan
Hoitajalle korvataan lisäksi km-kustannukset 0,40 eur/km, tai julkisen liikenteen kustannukset, mikäli hoitaja käy linnun omistajan kotona hoitamassa lintuja. Matkakorvaukset velotaan linnun omistajalta.
Huom! Rinkiin otetaan edelleen lisää hoitajia, varsinkin pääkaupunkiseudulla tarve on suurin
tinttu
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.04.08 - klo:10:47:00 kirjoittanut hengeton »
|
Kirjattu
|
The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese.
|
|
|
|
tinttu
|
Huom! Kaikki hoitopaikan tarvitsijat! Hoitorinki on saanut uuden vastuuhenkilön, nimittäin BianKaikki hoitopaikkoja koskevat kyselyt tästä eteenpäin hänelle, mieluusti meilillä hoitorinki(@)kaijuli.fi tai puhelimitse Bia Hassel puh. 040-545 3015 Huomioikaa myös, että kesän ajan hoitopaikkoja kannattaa kysellä jo nyt, koska ruuhkaa tulee varmasti taas olemaan. Hoitorinkiin haluavat voivat laittaa meiliä suoraan hallitukselle hallitus(@)kaijuli.fi. Meiliin pieni kertomus omasta lintukokemuksesta, iästä jne.
|
|
|
|
|
Kirjattu
|
The early bird may get the worm, but the second mouse gets the cheese.
|
|
|
|
Sivuja: [1]
|
|
|
 |